|
Kilven Kuoron toiminnan voidaan katsoa alkaneen jo vuonna 1885, jolloin Aurora Karamzin lahjoitti Raittiusyhdistys Kilven laulu- ja soittokunnalle huomattavan rahasumman (300
mk) toiminnan tukemiseen. Tällöin noin 30 hengen kuoro lauloi lähinnä omaksi ilokseen aina vuoteen 1913.
Silloin johtajaksi tuli Wilho Siukonen joka muodosti Kilven Kuorosta konserttikuoron, jolla oli säännölliset harjoitukset ja josta alettiin pitää jäsenluetteloa. Tätä vuotta 1913 pidetäänkin kuoron varsinaisena perustamisvuotena. Ensimmäinen konsertti oli 6.12.1914.
Merkkitapauksena voidaan myös pitää Kilven Kuoron esiintymistä 3.1.1924 sotilas- radiossa, sillä se oli ensimmäinen kuorolauluesitys Suomessa, jota kuultiin radion välityksellä ja
siitä kirjoitettiin päivälehdessä: “Laulu oli selvää ja voimakasta ja kuului kauniilta ja hyvin ainakin Kemiin asti”
Vuonna 1929 kuoro levytti ensimmäisen kerran (His master’s voice ). Sodat keskeyttivät kuoron toiminnan mutta sotien jälkeen kuoron
toiminta elpyi. Vuonna 1952 Kilven Kuoro hajosi ja suurin osa kuoron jäsenistä perusti Helsingin Laulun.
Molemmat kuorot ovat toimineet erillään siitä lähtien mutta kesällä 2002 matkustimme yhdessä Haminan Laulu- ja Soittojuhlille Haminaan ja siellä esitimme yhdessä Mendelssohnin kaksoiskuoroteoksen.
Kilven kuoron toimintaan ovat olennaisena osana kuuluneet konserttien lisäksi ulkomaanmatkat. Ensimmänen matka tehtiin 1926 Tallinnaan. Sen jälkeen matkoja on tehty
ympäri Eurooppaa. Merkittävämpiä ovat olleet
kilpailumatkat Walesin kansainväliseen kuorokilpailuun Llangolleniin, josta on tullut palkintoina kuudes sija vuonna 1966 ja voitto kansalaulusarjassa vuonna 1987. Kotimaassa kuoromme on kilpaillut Tampereen sävelessä, josta saaliina on tullut 1991 - 1 hopealeima ja 1993 - 3 hopealeimaa ja 1999 - 2.
Kilven Kuoro on tehnyt myös esiintymiskiertueita Unkariin 1990, Englantiin 1994 ja Ruotsiin 1996. Ruotsin kiertue oli merkittävä, koska
kantaesitimme siellä Hans-Erik Dahlgrenin Kilven Kuorolle säveltämiä teoksia. Kansainvälisen yhteistyön puitteissa meillä on ollut vieraana unkarilainen ja englantilainen kuoro.
|